torstai 17. lokakuu 2019 
Paperiliitto » Paperiliitto r.y. » Paperiliiton historiaa 1906—2006

Paperiliiton historiaa 1906—2006

Paperiliiton tehtävänä on ollut sen jäsenten edunvalvonta eli paperityöntekijöiden reaaliansioiden nostaminen, mihin on liittynyt myös pyrkimys parantaa heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa omiin työehtoihinsa. Paperiliiton toiminta on samalla osa SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen yhteiskunnallista vaikuttamista. Paperityöntekijät ovat nykyisin SAK:n piirissä sangen korkeasti palkattu ammattiryhmä, mutta ennen vuotta 1944 he olivat teollisuuden matalapalkka-ala. Työehtosopimus on länsieurooppalaisissa ja pohjoismaisissa työmarkkinasuh-teissa se väline, jolla työnantajat ja työntekijät sopivat palkoista ja työehdoista. Suomen työmarkkinasuhteet kehittyivät toisen maailmansodan päättymiseen saakka kuitenkin niin epätasa-painoisesti ja heilahtelivat toisesta äärimmäisyydestä toiseen, ettei työmarkkinaosapuolten välisten suhteiden sääteleminen työehtosopimuksin ollut mahdollista.

Venäjän vallankumousten 1905 ja 1917 johdosta työntekijäpuoli oli tilapäisesti niin voimakas, että se pystyi joukkovoimallaan taivuttamaan työnantajat solmimaan työehtosopimuksia. Vuoden 1908 taloudellinen taantuma ja Venäjän ensimmäisen vallankumouksen tappio suosivat niin paljon työnantajia, että nämä pystyivät luopumaan työehtosopimuksista ja pidentämään vuonna 1907 lyhennettyä työaikaa. Suomen ammattiyhdistys-liike ja myös Paperiliitto olivat vielä kehityksensä alussa ja aivan liian heikkoja voidakseen pitää puoliaan.

Vuonna 1917 työntekijöiden järjestäytymisaste nousi korkeaksi ja työehtosopimuksia alettiin taas solmia. Pohjoismainen työehtosopimuskäytäntö olisi hyvinkin voinut vakiintua, mutta vuoden 1918 kansalaissota ja työväenliikkeen tappio veivät siltä pitkäksi aikaa kaikki edellytykset. Aivan kuten vuonna 1907, työväenliike oli työmarkkinasuhteissa ollut hetkellisesti suorastaan niskan päällä, mutta valtasuhteet mullistuivat jälleen päin-vastaiseksi ja tätä olotilaa kesti vuosikausia. Metsäteollisuuden työnantajat suhtautuivat työehtosopimuksiin täysin kielteisesti eivätkä tunnustaneet ammattiosastoja enempää neuvotteluosa-puoleksi kuin työntekijöitä edustaviksi järjestöiksi. Kun Paperi-liitto oli keskimääräistä heikompi ammattiliitto, sillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta taivutella vastapuolta muuttamaan suhtautumistaan. Kun vielä Suomi oli Neuvosto-Venäjän raja-naapuri ja sieltä käsin toimiva Suomen kommunistinen puolue oli Suomessa kielletty, työnantajat hylkivät ammattiyhdistysliikettä myös sillä perusteella, että se oli SKP:n ohjauksessa. Paperiliiton kohdalla tämä ei edes pitänyt paikkaansa, mutta sitä pahempi tosiasioille.

Paperiteollisuuden ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus solmittiin vuonna 1945. Työväenliike oli jälleen voimissaan, mutta kylmän sodan puhkeaminen synnytti sosiaalidemokraattien ja kommunistien välille valtataistelun. Se heikensi ammatti-yhdistysliikettä, mutta ristiriidoista huolimatta Paperiliitto pystyttiin säilyttämään yhteistyöjärjestönä. 1950-luvun puolessavälissä talouden säätelyä vähennettiin jonkin verran, mikä lisäsi yhteiskunnallisia ristiriitoja. Sosiaalidemokraattinen puolue hajosi kahtia ja hajaannus ulottui myös ammattiyhdistysliikkeeseen. Paperiliitto kykeni verraten hyvin säilyttämään asemansa alan ainoana ammattijärjestönä toisin kuin eräät muut ammattiliitot. Ammattiyhdistysliikkeen yhteiskunnallinen vaikutusvalta ja työntekijöiden järjestäytymisaste kärsivät kuitenkin väkisinkin hajaannuksesta.

1960-luvun loppupuolelta lähtien Suomea hallittiin vasemmistopuolueiden ja keskustan yhteistyöllä. Kansalaisten elintasoa nostettiin ja hyvinvointivaltiota rakennettiin. Tasapainoista taloudellista kasvua horjuttavaa inflaatiota yritettiin torjua, mutta Suomen talouden riippuvuus kansainvälisen talouden heilahteluista ja tavattoman suhdanneherkästä metsäteollisuudesta johti vähintään kymmenen vuoden väliajoin toistuviin devalvaatioihin. Rivinsä yhtenäistynyt ja korkean järjestäy-tymisasteen voimistama ammattiyhdistysliike käytti merkittävää yhteiskunnallista valtaa. Työnantajat olivat keskusjärjestö- ja liittotasolla (mutta ei työpaikoilla) jopa hienoisesti alakynnessä. Työpaikkatasolla ammattiyhdistysliikkeen voima näkyi villeinä lakkoina. Sitä vastoin ainakin paperiteollisuudessa työnantaja- ja työntekijäliiton suhteet olivat verraten hyvät. Koska Paperiliitto ei ollut tasapainoliitto, työväenliikkeen pääsuunnat pystyivät keskinäiseen yhteistyöhön eikä repivää kilpailua esiintynyt.

Suomen talouden säätely loppui 1980-luvun puolessavälissä ja markkinavoimat pääsivät ohjaamaan talouden kehitystä. Ne pyrkivät alistamaan ohjaukseensa myös koko yhteiskunnan onnistumatta siinä kuitenkaan edes suuren laman niille luomissa poikkeuksellisen edullisissa oloissa. Hyvinvointiyhteiskunta kesti 1990-luvun alun laman eikä myöskään estänyt sen jälkeistä nopeaa taloudellista kehitystä. Miten markkinavoimien nousu ja suuri lama vaikuttivat paperiteollisuuden työmarkkinasuhteisiin, siitä kerrotaan keväällä 2006 ilmestyneessä Paperiliiton satavuotishistoriassa (1906—2006). Samalla käydään läpi myös alan työmarkkinasuhteiden aikaisemmat vaiheet.

Puheenjohtajia

Paperiliitto ry:n pitkäaikaisia puheenjohtajia:

1906-1907 Aksel Pynnönen 1910-1916 K. A. Koskinen
1922-1929 Aleksi Ulanen
1935-1946 Hjalmar Lappalainen
1955-1978 Veikko Ahtola
1978-1993 Antero Mäki
1993-2003 Jarmo Lähteenmäki